Ihmiset 

Helsinkiläistynyt kampaaja Johannes Poikkimäki somettaa ja sisustaa – Kontulan kolmio ehdolla Suomen kauneimmaksi kodiksi: ”Ensimmäinen koti, jossa minulla on levollinen olo”

Töllinperän kasvatti Johannes Poikkimäki on helsinkiläistynyt 11 vuodessa, mutta ”cityboy” hän ei tunnista olevansa. Juuri ensimmäisen oman liikkeensä avannut kampaaja esittelee tänä syksynä kotiaan televisiossa.

Johannes Poikkimäki on asettunut Helsinkiin. Nivalaa kampaaja muistelee lämmöllä. Kuva: Johannes Poikkimäen kotialbumi

Nivalassa Töllinperän maalaismiljöössä lapsuuttaan viettäessään Johannes Poikkimäki alkoi haaveilemaan kampaajan ammatista. Paikallisen Hius Studio Zetan tunnelma kiehtoi nuorukaista, joka suunnitteli hakeutuvansa yritykseen oppisopimuksella. Suunnitelmat kuitenkin kariutuivat, kun ammattikoulu ei p

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä