Mielipiteet

"Tarttis tehä muutos poistamalla turha byrokratia, ja annettava metsänomistajalle päätösvalta omaisuudestaan, jotta oman metsän hyvään tuottoon tähtäävä toiminta olisi mahdollista", sanailee Jaakko Jukkola lukijoiden palstalla

”Ei metsän ja metsänomistajan etu olekaan enään ykkösasia, vaan toiminta on virkakoneiston pyörittämistä!, kritisoi Jaakko Jukkola mielipidekirjoituksessaan.
”Ei metsän ja metsänomistajan etu olekaan enään ykkösasia, vaan toiminta on virkakoneiston pyörittämistä!, kritisoi Jaakko Jukkola mielipidekirjoituksessaan. Kuva: Hannu Verronen

Sanan valta

Viime päivinä on uutisissa näkyvästi kerrottu siitä, kuinka avohakkuun jäljiltä tulleisiin aukkoihin saatuja istutusmetsiä on kauttaaltaan harvennettu liian harvaksi, mikä on johtanut muitten ongelmien lisäksi alituottoisuuteen.

No ensiksi herää kysymys siitä, miksi metsänomistajat määrätä

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä