Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Artikkeli

Tupalan nurkilta, Risto Puolimatka: Joulupukki on totta tänäkin vuonna

Nivala-lehti+ | To 15.11.2018 klo 06:30

Sitähän sanotaan, että ihminen keksii itse muistonsa. Omassa mielessä pyörittelee asiaa mukavaksi ja arvelee kohta, että niinhän se taisi ollakin. Seuraavassa oma muisto reilun 50 vuoden takaa.

– Onhan, äiti, niin, että ei saa valehdella?

Mitäpä siihen äiti muuta sanomaan kuin, että ’niinhän se on, poikani’. Ja kolmivuotiaan seuraava kysymys:

– Onko, äiti, joulupukkia olemassa?

Äiti rukalla olivat vastausvaihtoehdot vähissä. Tunnusti lapselleen kaamean totuuden.

Muistooni kuuluu myös syy, miksi esitin moisen terävän kysymyksen. Meillä oli joulupukki, jolla oli naamari. Naamarissa oli silmien kohdalla joko aukko tai sitten silmän näköinen lasi, joka kuitenkin oli rikki. Sen verran nuorella koltiaisella oli jo logiikan tajua, että jos on naamari ja se on jotenkin viallinen, eihän se voi edustaa tahoa, joka olisi oikea tai totta.

Kerron mielelläni tuota juttua, ja höystän sitä vielä sillä, että osoitin jo nuorella iällä journalistista kykyä asettaa kysymykseni. Pidän sitä kyllä totena tarinana – tai no siltä se ainakin tuntuu.

Takaisin tähän päivään. Kaupungin tapahtumien markkinatiimi kokoontuu aina parin kuukauden välein. Tiimissä on lähinnä yrittäjien, kaupungin ja Nivala-lehdenkin väkeä ruotimassa menneitä ja suunnittelemassa tulevaa.

Istuttiin viikko sitten Sapuskassa. Aiheena oli muun muassa joulun avaus. Ketkä esiintyvät, mitä tekevät, onko esiintymislava kunnossa, mitä reittiä soihtukulkue liikkuu, puurot, kaakaot, torimyynti, luvat, järjestyksenvalvonta, kaikkea tuollaista.

Joulunavauksessa on tietysti joulupukki. Käytiin läpi tapahtumien kulkua, millä perusteella lapset saavat pukilta joulukalenterit ja sitä rataa. Kulttuurituottaja Heidi Kangaskokko kysyy palaverissa, kuka joulupukki on.

Hiljaisuus, epäuskoista hörähtelyä. Viimein joku saa sanotuksi, että Joulupukki on Joulupukki. Ja kaivaa vielä varmemmaksi vakuudeksi puhelimensa yhteystiedot, joissa on J:n kohdalla nimi: Joulupukki ja puhelinnumero, ei muuta.

#
Fingerpori