maanantai 10.12.2018 | 19:41
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Oulun poliisin pikkujouluvalvonnassa jäi jälleen kiinni paljon rattijuoppoja

Seppo Kangas Nivala-lehti+ | Ma 26.11.2018 klo 16:09

Oulun poliisi tavoitti auton ratista 14 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa toimialueellaan eli Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueella viime viikonloppuna. Valvonta oli osa koko maassa suoritettavaa tehostettua pikkujoululiikenteen valvontaa.

Puhallutetuista epäiltyjen rattijuopumusten määrä oli 0,43 prosenttia, kun yleensä liikennevirrassa liikutaan kiinnijääneiden määrässä lähellä prosenttilukua 0,2 lukua tai alle.

14 rattijuopumuksesta epäillystä alkoholirattijuopumuksia oli 12 ja törkeitä rattijuopumuksia kaksi. Lisäksi tavoitettiin kaksi etsintäkuulutettua ja todettiin kuusi muuta rikosta. Puhallutetuista 51 jäi alle rangaistavuuden eli mittari niin sanotusti ”värähti”. Edellisenä viikonloppuna alle rangaistavuuden puhalsi 70 autoilijaa.

Kahtena peräkkäisenä viikonloppuna suoritetuissa valvontajaksoissa liikenteestä tavattujen rattijuopumuksesta epäiltyjen määrä on suurempi kuin mitä rattijuopumustutkimukset osoittavan tavattavan liikennevirrasta yleisesti. Rattijuopumuksesta epäiltyjä todettiin yhteensä 32. Näistä viisi oli huumeratteja, viisi törkeää rattijuopumusta alkoholista sekä yksi törkeä rattijuopumusepäily huumeesta.

Puhallusratsioita kohdennettiin etenkin ilta- ja yöajan pikkujoululiikenteeseen.

#
Fingerpori