lauantai 17.8.2019 | 17:33
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Anna-Mari Simunaniemi Mikroyrittäjyyskeskuksen tutkimusjohtajaksi

Seppo Kangas Nivala-lehti+
To 31.1.2019 klo 15:13 [päivitetty to 15:14]

Nivala

Filosofian tohtori Anna-Mari Simunaniemi aloittaa Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutissa toimivan Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTREn uutena tutkimusjohtajana helmikuun alusta alkaen. Simunaniemi on aikaisemmin toiminut tutkijatohtorina samassa ryhmässä.

Mikroyrittäjyyskeskus tuottaa tutkittuun tietoon perustuvaa osaamista mikroyritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistämiseksi ja yrittämisen esteiden purkamiseksi. Mikroyrittäjyyskeskuksen toiminta on ainutlaatuista. Se toimii tiiviisti mikroyritysten ja yrityspalveluiden kanssa. Toiminnassa yhdistyy kansainvälisesti arvostettu tutkimus ja yliopiston kolmas tehtävä eli yhteiskunnallinen vaikuttavuus.

Tutkimus keskittyy neljään fokus-alueeseen: mikroyritysten kasvu, kansainvälistyminen ja johtaminen; mikroyritysten toimintaympäristö ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus; yrittämisen motivaatiot, arvot ja monimuotoisuus, sekä yrittäjyyskasvatus ja yrittäjyyttä tukeva kulttuuri.

– Tutkimusryhmämme on kasvanut nopeasti ja tutkimuksemme kohdistuu neljään eri fokusalueeseen. Seuraava kehitysvaiheemme on muodostaa yksittäisten hankkeiden sijaan laajempia kokonaisuuksia, jotka tukevat Oulun yliopiston yhteistä strategiaa. Tämän vuoden strategisia painopisteitämme ovat muun muassa yhteistyö kansainvälisissä verkostoissa ja korkeatasoinen julkaisutoiminta, kertoo Simunaniemi tavoitteistaan.

Tutkimusryhmässä työskentelee tällä hetkellä tutkimusjohtajan lisäksi kahdeksan tutkijaa sekä tutkimusapulainen. Uusia rekrytointeja on käynnissä. Tutkimuskeskus koordinoi Pohjois- ja Itä-Suomessa toimivaa noin 300 mikroyrityksen muodostamaa vienti- ja kasvukokeiluverkostoa, jossa paikalliset yrittäjäryhmät kokoontuvat kuukausittain etsimään yhteistyökumppaneita sekä jakamaan kokemuksia yritystoiminnan kehittämisestä. Mikroyrittäjyyskeskuksen tavoitteena on laajentaa verkostoa valtakunnallisesti ja vakiinnuttaa toiminta osaksi yrityspalveluiden palvelutarjontaa.

#