lauantai 23.2.2019 | 13:51
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Artikkeli

Eetu Kupulisojan Tupalan nurkilta: Miten totuttaa kotka ihmisten ilmoille?

Nivala-lehti+
To 7.2.2019 klo 06:00

Kuluvan viikon ehdoton pääaihe on ollut Matti Nykäsen kuolema. Mäkikotkasta on kirjoitettu niin monta hienoa nekrologia, että tällaisen poikasen ei kannata edes harkita lusikan työntämistä siihen soppaan.

Sen sijaan voidaan miettiä entisten huippu-urheilijoiden kohtaloita laajemmin. Nykänen kun ei ole ensimmäinen suomalainen kansainvälisen tason urheilutähti, jolle sopeutuminen siviilielämään osoittautui lopulta liian vaativaksi tehtäväksi.

Samaan kategoriaan menee esimerkiksi Nivalassakin asunut hiihtäjä Mika Myllylä, jolle dopingkäryn käsitteleminen itsensä kanssa oli tekemätön paikka. Sekä Nykänen että Myllylä, monien muiden tavoin, suosivat ikävien tunteiden turruttamiseen samoja nestemäisiä aineita, jotka lopulta ottivat sinivalkoisista sankareista otteluvoitot.

Huippu-urheilun maailma on erittäin raadollinen. Olympiavoittajaksi eivät nouse kuin ne, jotka tekevät sen eteen epäinhimillisen määrän töitä. On selvää, että harjoitteluun ja sen mukanaan tuomaan kärsimykseen sekä myöskin onnistumisten aiheuttamiin endorfiiniryöppyihin täytyy olla aito riippuvuussuhde, että urheilijan arkea vuodesta toiseen jaksaa.

Kun moiselle rääkille ei ole enää tarvetta, syntyy elämään valtava tyhjiö. Moni urheilija sairastuu uran jälkeen vähintäänkin masennukseen, osa vielä vakavampiin sairauksiin. Moni hakee uutta sisältöä elämään pullosta tai huumeista. Jostain, mistä saa voimakkaampia tuntemuksia kuin harmaasta arjesta.

Huomionarvoista on, että valtaosa urheilu-uran jälkeen sivuraiteille ajautuneista on miehiä. Olisi mielenkiintoinen tutkimuskysymys selvittää, mitä naiset tekevät toisin, että heistä harvoin saadaan samanlaisia otsikoita kuin esimerkiksi Nykäsestä.

Matti Nykänen oli kaikella tavalla poikkeustapaus. Supertähdet-ohjelma näytti hänestä herkän puolen, jota myös monet mäkikotkan tunteneet ovat haastatteluissa korostaneet. On helppo uskoa, että läheisten seurassa ja selvin päin Nykänen oli mitä sydämellisin ja ystävällisin herrasmies. Viinaa saatuaan taas vakaviin rikoksiin syyllistynyt surullisen hahmon ritari.

Nyt kotka on laskeutunut lopullisesti. Rauha hänen herkälle sielulleen.

Eetu Kupulisoja

eetu.kupulisoja@nivala-lehti.fi

#
Fingerpori