torstai 23.5.2019 | 03:38
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Valokuituhankkeen valmistelutyöt käynnissä Nivalassa: "Nivalassa on loppukirin paikka, mikäli kylillä halutaan kuitu käyttöön jo tänä vuonna"

Arja Kangas Nivala-lehti+
Ma 13.5.2019 klo 08:13

Valmistelevat työt valokuituhankkeen käynnistämiseksi ovat täydessä vauhdissa Nivalassa. Ennen rakentamisen käynnistymistä alustava verkkosuunnitelma päivitetään vastaamaan liittymäaktiivisuutta: suunnitelmaan tehdään muutoksia sen osalta, mistä liittymätilauksia on saatu. Alustava suunnittelu on tehty ennen markkinoinnin ja myynnin käynnistymistä ja se on perustunut tilaajaoletuksiin. Tilausaktiivisuus määrittelee, millä alueilla rakentaminen käynnistyy ja milloin.

Jotta tilauksen tehneisiin kiinteistöihin ennätetään tehdä materiaalihankinnat, luvitukset teiden varressa työskentelyyn sekä kiinteistökartoitukset, liittymätilaus olisi hyvä tehdä viimeistään toukokuun aikana. Kiinteistökartoituksissa määritellään kiinteistöön tulevan kuidun reitti.

Urakoitsijat valitaan rakennustöihin kesäkuun puolivälissä. Hanketta valmistelee ja koordinoi Netplaza Oy.

– Mitä aiemmin saamme suunnitelmiin ja järjestelmiin kuntalaisten kuitutilaukset, sitä nopeammin pystymme tekemään rakentamisen käynnistämispäätökset ja saamme paremman hyödyn lyhytkestoisesta rakentamiskaudestamme, liiketoiminnan kehitysjohtaja Hanne Nivala toteaa.

Nivalassa on käynnissä kiinteistökohtaiset käynnit, joissa kerrotaan valokuituhankkeesta ja valokuidun hyödyistä.

Rakentaminen on tarkoitus käynnistää tänä kesänä Nivalassa Karvoskylän, Sarjanahteen, Erkkilän, Maliskylän ja Ruuskankylän alueilla. Seuraavien vuosien rakentamista ajatellen pidetään tärkeänä, että tilauksia tehtäisiin jo kaikilta Nivalan alueilta: saapuneet tilaukset ohjaavat seuraavien vuosien verkkosuunnittelua ja rakentamista.

– Nyt Nivalassa on loppukirin paikka, mikäli kylillä halutaan kuitu käyttöön jo tänä vuonna. Kesäkuun lopussa Nivalan Kuidun hallitus tekee päätöksen rakentamisen käynnistämisestä tulleiden tilausten lukumäärän perusteella. Jokainen kuntalainen vaikuttaa omalla tilauspäätöksellään hankkeen toteutumiseen, toteaa Nivalan Vesihuollon toimitusjohtaja Olli Jokinen.

#