keskiviikko 3.6.2020 | 22:07
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Nivalan Seuratuvan taakse Nokelankujalle havitellaan palvelutaloa – Kuka talon tilaa ja keille se olisi tarkoitettu, odottaa vielä vastausta

Risto Puolimatka
Ma 13.5.2019 klo 14:55 | päivitetty ma 14:56

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Nokelankujalle Nokelan päiväkodin viereen suunnitellaan palvelutaloa. Suunnitelmat ovat tässä vaiheessa täysin alustavat, mutta kohderyhmä saattaa olla vanhukset, vammaiset tai mielenterveyskuntoutujat.

Nivalan kaupungin tekninen lautakunta on hyväksynyt alueelle tontinvarauksen, jonka on tehnyt Sievi Hyvinvointitilat Oy. Varaus on voimassa vuoden loppuun. Varaus maksaa yhtiölle kolme prosenttia tontin hinnasta eli reilut neljä tuhatta euroa. Tontista voidaan varauksen voimassaoloaikana laatia joko kauppakirja tai vuokrasopimus.

Sievi Hyvinvointitilojen toimitusjohtaja Pauli-Pekka Österberg kertoo, että suunnitelmat ovat hyvin alustavia. Yhtiö aikoo luotailla palvelutalon tarvetta muun muassa kaupungin ja Peruspalvelukuntayhtymä Kallion kanssa. Keitään yksityisiä toimijoita Österberg ei mainitse.

– Vielä on liian aikaista sanoa, mihin käyttöön ja kenelle se olisi tulossa, Österberg sanoo.

Hän pohdiskelee ääneen muun muassa vanhuksia, kehitysvammaisia ja mielenterveyskuntoutujia rakennuksen käyttäjinä, mutta sanoo, ettei mitään konkreettista ole tiedossa. Tontille suunnitellaan rakennettavaksi yksikerroksinen palveluasumiseen soveltuva ryhmäkoti.

Sievi Hyvinvointitiloille varattu tontti on 5626 neliömetriä ja rakennusoikeutta siinä on 2250 kerrosneliötä. Tontista oli aiemmin varaus rakennusliike Lehto Tilat Oy:llä, mutta se päättyi vuoden vaihteessa.

Sievi Hyvinvointitilat on osa Sievi Groupia, johon kuuluu muun muassa talotehdas. Sievi Hyvinvointitiloilla on parasta aikaa rakenteilla päiväkoti Ylivieskaan, ja sillä on suunnitteilla, rakenteilla tai valmistunut palvelutalotyyppisiä kohteita muun muassa Kuopiossa, Nokialla, Tervakoskella ja Nastolassa. Nokelantien kohde olisi yhtiön ensimmäinen Nivalassa.

#