torstai 23.1.2020 | 13:27
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Nivalan erikoisessa enklaavissa on reilusti yli satavuotiaista hirsistä tehty laavu. Laavun hirret toimivat jo kolmantena rakennuksena ja kuuntelevat historiaa vaalivan omistajansa Valio Korkiakosken hersyviä tarinoita.

Risto Puolimatka Nivala-lehti
Ma 12.8.2019 klo 14:55 [päivitetty ma 14:58]

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

– Kyllä täällä on ennenkin kalastettu, sanoo koskenperäläis–kirkonkyläläinen Valio Korkiakoski Iso-Lehtosen rannalla Nivalassa mutta Haapajärven sisällä.

Ollaan mielenkiintoisessa paikassa, jota kutsutaan enklaaviksi. Iso-Lehtonen rantoineen on Nivalaa, mutta se kuuluu Murtojärven kanssa parin kilometrin mittaiseen, monitahoiseen maa-alueeseen, joka ei kapeimmillaan ole kuin joitakin kymmeniä metrejä.

Maa-alue on Haapajärven sisällä. Emo-Nivalan rajalle Koskenperälle enklaavista on lyhimmillään vain pari sataa metriä, tietä pitkin taas viitisentoista kilometriä.

Mutta ne kalat. Iso-Lehtosen rantamudasta on aikoinaan löytynyt ruuhi, joka on veistetty kolmesta mäntykappaleesta ja pantu kasaan tapeilla. Lienee peräisin aikakaudelta, jolloin paikalla ei ehkä nykyiseen malliin soudeltu soutelemisen vuoksi.

Iso-Lehtosen rannalla on myös Korkiakosken kalamaja, piilopirtti, kesämökki, miksi sitä haluaa kutsua, ja sen pihapiirissä nyt Sattuma-nimen saanut laavu. Siitä tässä puhutaan.

Sattuma rakennettiin vuoden 2018 kesällä hirsistä, jotka pelastettiin suvun yhteismökistä, joka oli tehty hirsistä, jotka oli siirretty lähistölle 1950-luvulla.

– Ylitalon Jussi toi hevosella. Minä olin tuonkorkunen kossi, näyttää Korkiakoski kädellään noin metrin korkeudelle.

Ennen kuin hirret tuotiin nykyisen paikkansa lähelle Sattuman tilalle, siitäpä laavun nimi, ne olivat lammasmökkinä, joka lie rakennettu joskus 1800-luvun lopulla Koskikukkolaan.

– Poika sanoi, että polta nuo hirret, Korkiakoski kertoo Sattuman syntyä edeltäneitä tapahtumia.

Yhteismökki oli jo yhdeltä kulmaltaan laho, mutta muu osa hirsistä oli tervettä puuta.

– Eihän semmosta polttaa voi, niin paljon historiaa, sanoo kalakaveri ja laavun teossa mukana ollut Viljo Mäkelä.

Niin hirret tuotiin Iso–Lehtosen rantaan, ja käyttökelpoisista rakennettiin laavu. Sen edessä on nuotiopaikka, jossa voi poltella niitä hirsiä, jotka eivät enää laavuun kelvanneet.

– Tässähän voi vaikka minkälaiset juhlat pitää, Korkiakoski hehkuttaa.

Ja tarinaa tulee. Päätelkää nyt sitten mitä päättelette, kun Korkiakoski sanoo kehottaneensa poikaa, että laverin voisi uusia. Oli sitä kuulemma kaksin käytetty vaan ei uusintakuntoon.

Laavu on auki, mutta talven varalle siinä on ovet, ettei lumi tuiskua sisään. Sitä käyttävät monet moottorikelkkailijat ihan luvan kanssa. Tulistelijoille laavussa on kahvia, sokeria ja korppuja.

Näin kesäaikaan miehet käyvät laavulla yleensä kerta viikkoon, Korkiakoski vähän useammin.

– Ahventa, toistametrisiä, 20-kiloisia haukia, Korkiakoski sanoo ja erikseen tivattuna vakuuttaa, että ei ole kalajuttu.

Viime kesänä Iso-Lehtosesta oli noussut seitsenkiloinen hauki. Yleensä kalaa otetaan katiskalla ja joskus harvoin verkolla, mutta sen ongelma on se, että kalaa tulee liikaa.

– Ei sitä enempäänsä tarvi, Korkiakoski sanoo.

Laavu on rakennettu niin, että se on irti maasta. Päällä on peltikatto. Minkälainen käyttöikä tällä kehikolla on laavuna, kolmannella paikallaan ja kolmannessa käyttötarkoituksessa?

– Ikupäivänen tämä on nyt, kun on niin hyvä kattokin, seuraavat sata vuotta ainakin, Korkiakoski ennustaa.

– Ja arvokkaampi kuin uusista hirsistä.

Ikupäivänen tämä on nyt, kun on niin hyvä kattokin.

#