keskiviikko 3.6.2020 | 22:03
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Maatilatarkastukset hiertävät edelleen viljelijää. Nivalan MTK:n puheenjohtaja tunnustaa tarkastusten tarpeen ja sanoo, että parempaan on menty.

Risto Puolimatka
Ke 2.10.2019 klo 20:00 | päivitetty pe 08:39

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

– Ymmärrän kuten useimmat viljelijät, että jos tukia saadaan, niin sitä pitää valvoa, tunnustaa viljelijä ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton Nivalan paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Eija Kodis.

Kovin paljon muuta myönteistä valvonnasta Kodis ei sitten sanokaan. Tämän haastattelun pohjana on oheinen, tutkija Jani Salmisen blogikirjoitus. Salminen toimii ryhmäpäällikkönä Suomen ympäristökeskuksessa SYKEssä.

Sitä Kodis miettii oheisesta kirjoituksesta, että jos pitäisi perustaa jonkinlainen tietoaineisto tarkastuksista, kuinka avoin se voisi olla. Eivätkö kuluttajat usko viljelijän sanaa, että kaikki on kunnossa vaan että siihen pitäisi olla julkinen rekisteri.

– Kytätäänkö tavallista kuluttajaa, paneeko hän biojätteet biojätteisiin, Kodis puuskahtaa.

Toinen kysymys tietoaineistosta on se, kuka sen maksaisi. Jos sellainen tulee, Kodiksen mielestä sen kustannukset kuuluvat valtiolle, ei viljelijälle.

– Alkaa olla pitkälle moraalinen kysymys, mihin kuluttajalla on oikeus, kun mikään ei riitä, Kodis miettii.

Myös sitä Kodis miettii kuten oheinen kirjoituskin, että viljelijäväestö on nostettu monta kertaa tikun nokkaan. Siltä odotetaan paljon mutta muilta välttämättä ei. Haastattelu tehtiin saman päivänä, kun koululaiset osoittivat mieltään, jotta poliitikot ottaisivat ilmastonmuutoksen vakavasti.

– Taas koululaiset ilmastolakkoilee ja sitten kohta lennetään etelään, hän huomauttaa.

Tässä kohtaa Kodis kehuu maatalousväen panosta ilmastonmuutoksen estämiseksi:

– Me ollaan ainoita, joilla on pidempikestoinen ratkaisu energiaongelmiin.

Viljelijäväestö on usein arvostellut tarkastajien asennetta. He saavat kyllä käyttäytyä kuinka epäkohteliaasti tahansa, mutta viljelijältä odotetaan nöyryyttä.

– No sanoitpa mulle rumasti, kertoo Kodis kerran tarkastajan sanoneen hänelle, kun hän oli letkauttanut tarkastajan työstä jotain ei niin mairittelevaa.

Kodis kaipaa tarkastajilta enemmän myötämielisyyttä. Tässä kohtaa hän kuitenkin antaa kehuja siitä, että tilanne on parantunut takavuosista.

Viljelijät ovat usein arvostelleet sanktioita, mitä rikkeistä seuraa. Niitä on monesti luonnehdittu aivan liian ankariksi rikkeen vaikutuksiin nähden: tuet perutaan tai peritään takaisin kovin vähäisistä syistä. Kodiksen mielestä tarkastajien ensimmäisen käynnin tulisi aina olla neuvonnallinen.

Kodiksen omalla tilalla käy yhden osa-alueen tarkastaja säännönmukaisesti, kerran vuodessa. Tämä tarkastaa heinäpellot, sillä tilalla tuotetaan valvottua heinänsiementä.

Yllätystarkastuksiakin on ollut, kolmen vuosikymmenen aikana puolenkymmentä. Niihin on viime vuosina tullut jonkin verran joustoa, ja aivan aiheesta Kodiksen mielestä, sillä esimerkiksi lomamatkalta ei niin vain päästä nopeasti kotiin, eikä lomittajilla ole pääsyä kaikkiin tietoihin.

Itse hän toivottaa tarkastajan aina tervetulleeksi. Kahvit on tarjottu.

– Ei me vaan päästä tästä valvonnasta. Ei Janin (Salminen) tarvitse olla kovin huolissaan, Kodis sanoo.

Kodis tunnustaa toki sen, että kyllä tuottajillakin on edelleen tehtävää. Esimerkiksi hän ottaa turvepellot, joilta on haitallisia päästöjä niin ilmaan kuin vesistöihin.

Ja taas toiselta puolelta nostaa esiin sen, että Itämeren tila ei ole hyvä Etelä-Suomen rannoilla. Mutta käykö siitä syyttäminen maatalouden päästöjä? Esimerkiksi Perämeren tila Kalajoen edustalla on kunnossa, hän sanoo.

Nivalaan suunniteltu biolaitos saa Kodiksen vankkumattoman kannatuksen. Se paitsi vähentäisi päästöjä myös olisi viljelijälle suuri helpotus, kun lietteelle ei enää tarvitsisi rakentaa kallista välivarastoa eikä varata peltolohkoja lannan levitykseen.

Kodis sanoo, että tarkastukset ovat muuttuneet vuosien saatossa.

– Siinä on tapahtunut tosi paljon parannusta, mutta vielä saisi mennä neuvovampaan suuntaan.

Suomalainen kansanluonne ja toimittajat saavat osansa siitä, pitääkö aina etsiä syyllistä tai epäonnistumista.

– Siilinjärvelläkin kaivettiin esiin se ainoa, joka ei ollut sillä kertaa lotonnut, Kodis viittaa Siilinjärvelle tulleeseen kaikkien aikojen suurimpaan Eurojackpot-voittoon.

Siinä on tapahtunut tosi paljon parannusta, mutta vielä saisi mennä neuvovampaan suuntaan.

Ympäristöviranomaisvalvonta – muutakin kun kyttäämistä?

Maataloustuottajien piirissä viranomaisvalvonta jakaa mielipiteitä ja ajatus valvonnan lisääntymisestä herättää kielteisiäkin reaktioita. Monitahoinen suhtautuminen on tullut esiin muun muassa Samassa Vedessä -hankkeen viljelijähaastatteluissa, joissa olemme kuulleet viljelijöiden näkemyksiä ajatuksesta luoda valtakunnallinen ravinnetietokanta: Siinä missä moni haastatelluista suhtautuu peltolohkokohtaisten tietojen hyödyntämiseen tutkimuskäyttöön myönteisesti, on suhtautuminen varautuneempaa, jos myös valvontaviranomaisilla olisi pääsy näihin tietoihin.

On totta, että esimerkiksi ympäristölupaan liittyvä valvonta kohdistuu aina yksittäiseen toimipaikkaan tai vaikkapa maatilaan. Maatalousyrittäjiin kohdistuu nykytilanteessa maataloustukiin liittyvää, usein kuormittavaksi koettua raportointia ja viranomaisvalvontaa. Nimenomaan ympäristöön ja esimerkiksi vesistökuormitukseen liittyvällä viranomaisvalvonnalla on kuitenkin Suomessa jo varsin pitkät perinteet etenkin teollisuudessa ja vaikkapa jätevedenpuhdistamotoiminnassa.

Olen työhistoriani aikana tehnyt töitä aina pilaantuneen ympäristön kunnostuksesta haitallisten aineiden riskien hallintaan vesirakentamisen, teollisuuden ja jätehuollon toimialoilla. Tätä taustaa vasten tuntuu luontevalta pohtia niitä hyötyjä, joita tällä valvonnalla ja siihen liittyvän seurantatiedon keruulla on näillä toimialoilla saatu aikaan ja kysyä, miten näitä oppeja voitaisiin soveltaa maatalouteen.

Ympäristönsuojelussa saastuttaja maksaa -periaatetta on sovellettu jo vuosikymmenten ajan. Maatalouden osalta yhteiskunnallisessa keskustelussa saastuttaja on usein epämääräinen, pelkkä maatalous. Tämä johtuu siitä, että maataloudessa ei ole sellaista ympäristöön liittyvää valvontaa eikä tila-, lohko- ja eläinsuojakohtaisia tietoaineistoja, jotka kertoisivat tarkemmin kuormituksen lähteet.

Ryhmäpäällikkö, tohtori Jani Salminen, SYKE.

Edellä mainituissa haastatteluissa myös tämä puoli nousee esiin: maataloutta moititaan usein yhtenä könttänä, ja moni viljelijä kysyy, mitä he voisivat tehdä vielä paremmin. Teollisuuden osalta tiedämme laitoskohtaiset päästöt ja jos ongelmia ilmenee, ne voidaan kohdistaa juuri päästöjä aiheuttavaan toimijaan. Saastuttaja maksaa -periaate siis toimii, vaikka työ myös teollisuuden erilaisten päästöjen vähentämiseksi jatkuu. Laitokset raportoivat vähintään vuosittain kuormitustietonsa ja esimerkiksi energian käyttönsä tietojärjestelmään viranomaisvalvontaa varten ja näitä tietoja myös me tutkijat hyödynnämme mitä moninaisimmin tavoin.

Minulta on toisinaan kysytty, mitä hyötyä on siitä, että toiminnanharjoittaja raportoi hyvin pieniä päästöjä vuodesta toiseen – kun niistä ei aiheudu ympäristön pilaantumisen riskiä ja syntyy vain turhia kuluja. Olen tavannut vastata, että juuri sillä tavalla toimija voi osoittaa kansalaisille ja ympäröivälle yhteiskunnalle toimintansa vastuullisuutta ja ettei se riko lupamääräyksiä tai aiheuta puheena olevia päästöjä.

Ympäristönsuojeluasiansa mallikkaasti hoitaneet hyötyisivät. Ympäristönsuojelussa – halusimme tai emme – raha on usein ratkaiseva tekijä. On oleellista, että vesiensuojeluun kohdistettu raha käytetään tehokkaasti, eli kohdennetaan sinne, missä sillä saadaan merkittävimmät vaikutukset. Tässä ympäristövalvonnalla ja sen yhteydessä kerätyillä laitoskohtaisiin ravinnekuormituksiin liittyvillä tiedoilla on ratkaiseva merkitys.

Ympäristönsuojelutoimien tehokkuutta voidaan tarkastella vähintään vuosittain päivyttyvien tietojen valossa, ja keppiä ja porkkanaa voidaan käyttää juuri siellä, missä niitä tarvitaan eikä yleisesti ”teollisuudessa”. Sanomattakin on selvää, että ilman tietoa siitä, miltä teollisuudenalalta tai mistä laitoksista vesistöpäästöt muodostuvat, niiden vähentäminen kustannustehokkaasti olisi mahdotonta. Seurauksena olisi epäoikeudenmukaista kohtelua ja paljon rahanmenoa suhteessa saavutettuihin päästövähennyksiin.

Ympäristövalvontaan liittyvien velvoitteiden lopputuloksena päästöjään vähentävät toimijat voivat osoittaa toimiensa vaikutukset: mustaa valkoisella. Näin kyttäämisestä onkin tullut keino osoittaa vastuullisuutta, saada oikeussuojaa ja korostaa tehtyä työtä ja aikaansaannoksia. Myös vapaamatkustajuus saadaan tällä tavoin kuriin: vallitsevassa tilanteessa ei ole oikeudenmukaista, ettemme voi nähdä ja tehdä eroa ympäristönsuojeluasiansa hyvin ja ympäristöasiansa välinpitämättömästi hoitavien maatalousyrittäjien välillä.

Suurimpia hyötyjiä olisivat siis ne maataloustuottajat, jotka ovat jo hoitaneet ympäristönsuojeluasiansa mallikkaasti, mutta kärsivät silti koko toimialan leimaantumisesta. Ja tietysti myös ympäristö, kun toimet sen suojelemiseksi ovat aiempaa vaikuttavampia ja kustannustehokkaampia.

Jani Salminen

Kirjoittaja on Suomen ympäristökeskuksen ryhmäpäällikkö ja Samassa vedessä -hankkeen Kohti maatalouden ympäristönsuojelun digiloikkaa ja tehokasta hallintaa -työpaketin toinen vetäjä. Hän tekee töitä etenkin ympäristölle haitallisten aineiden parissa pilaantuneen ympäristön kunnostuksesta vesirakentamiseen, teollisuuteen ja jätehuoltoon. Hän tunnustautuu fanaatikoksi ostamansa ruoan kotimaisen alkuperän suhteen.

Suurimpia hyötyjiä olisivat maataloustuottajat, jotka ovat hoitaneet ympäristönsuojeluasiansa mallikkaasti.

#