Urheilu

Yhteinen tekeminen lähentää perheiden lisäksi myös seuratasolla – "Perhefutiksen myötä perheet pääsevät osaksi jalkapalloyhteisöä"

Palloliiton Perhefutis kannustaa lapsia ja aikuisia yhteiseen ajanviettoon liikunnan äärelle. Valtakunnallisella tasolla järjestettävä toiminta sai muutama vuosi sitten alkunsa nivalalaisista lähtökohdista.

Sunnuntaisin DEN-areenalla temmeltää vastikään kävelemään oppineita pienokaisia sekä jo jalkapallon perustaitoja harjoittelevia hieman vanhempia lapsia. Lasten lisäksi kentältä löytyy innostuneita vanhempia, jotka neuvovat ja tukevat jälkikasvuaan jalkapallon parissa.

– Alkuaikoina vanhemmat saattoiv

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä