maanantai 14.6.2021 | 06:48
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Nivala-lehden ruokakolumnisti Pirjo Toikkanen tekee lantusta purkkisalaattia

Ke 24.2.2021 klo 15:55

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Harvoin, tuskin juuri koskaan, olen kenenkään kuullut kehuvan lanttua. Punajuurta, parsakaalia ja palsternakkaa ylistetään useinkin, ja sipulille on kirjoitettu ylväitä oodeja. Herkullisia nuo kaikki minunkin mielestäni ovat, mutta unohdettu lanttu ansaitsee tulla huomatuksi sekin.

Lantun kohdalla en voi palata lapsuuden makumuistoihin, koska kotonani lanttua ei kasvatettu. Lantulla oli toki paikkansa joulun laatikkoruokana. Lantun sukulainen nauris tuli lapsena tutuksi kesäherkkuna, ja siihen liittyy rakkaita muistoja. Nuoruudessa tutustuin lanttuun raasteena, jota oli piristetty rusinoilla.

Nyt tilanne on toinen. Lanttu alkaa löytää ihmisten sydämiin ihan uusin tavoin, ja siinä Ruotsi näyttää tietä. Naapurimaassa on jo tovin aikaa toiminut ”lanttuakatemia”, Kålrotsakademien, joka vaalii lantun käyttöä. Ruotsalaiset ovat siis omineet lantun, vaikka yhtä hyvin lanttua voisi pitää supisuomalaisena. Onhan meillä ihana lanttukukkokin!

Joissain lähteissä lantun väitetään syntyneen hämäläisellä pellolla, kun nauris ja kaali risteytyivät. Lajiristeymästä on myös öljykasvimuoto rapsi. Näin saattoi tapahtua samoihin aikoihin muuallakin, esimerkiksi Inkerissä.

Viileiden seutujen lanttu tuli joka tapauksessa tutuksi 450 vuotta sitten, jolloin Suomi oli osa Ruotsia. Lantun englanninkielinen nimi swede, Swedish turnip, viittaa Ruotsiin. Suomen kieleen lanttu tuli ruotsin taimea tarkoittavasta sanasta planta. Alkujaan lanttu vaati esikasvatuksen eli taimet.

Hauskoja nimiä rakkaalle lapselle on keksitty. Räätikäs ja räätikkä ovat monelle tuttuja. ”Pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, nauriita kuin lautasia, räätiköitä kuin nurkanpäitä”, on huudettu laskiaispäivän hurjissa mäenlaskuissa. Amerikanenglannissa lanttu on rutabaga eli juuripässi.

Löydän lantusta mahdollisuuksia yhdistää sitä jopa aasialaisiin makumaailmoihin. Ehkä joku tuntee lomamatkoilta thaisalaatin nimeltään Som tam. Siihen käytetään kotimaassaan vihreää papaijaa, jota Suomessa ei edes myydä. Mutta vaihdapa vihreä papaija lanttuun, ja huomaat sen toimivan täydellisesti.

Oma lanttubravuurini, purkkisalaatti, näkyy alla. Kannustan rohkeasti kokeilemaan. Moni on salaattiani maistanut ja siihen oitis ihastunut!

Talven paras purkkisalaatti

noin 1 kg:n lanttu

2 porkkanaa

1 tuore chili

1 rkl raastettua inkivääriä

2–3 lehtisellerin vartta

1 sipuli tai pätkä purjoa

1 dl hienonnettua persiljaa

1 rkl hienonnettua rosmariinia

Marinadi

3/4 - 1 dl sokeria

1 dl omena- tai valkoviinietikkaa

1 tl sinappijauhetta

1/4 tl mustapippuria myllystä

1 tl suolaa

Lohko ja kuori lanttu. Kuori porkkanat ja sipuli tai varaa pala purjoa. Paloittele huuhdottu, halkaistu chili. Viipaloi lehtisellerin varret ja halkaistu sipuli.

Raasta lanttu, porkkanat ja inkivääri aika hienoksi raasteeksi. Hienonna yrtit. Siirrä ainekset isoon kulhoon ja sekoita kahdella lusikalla nostellen.

Yhdistä marinadin ainekset pieneen lasitölkkiin ja ravista, jotta sokeri liukenee. Valele marinadi salaattiaineksille ja sekoita nostellen.

Siirrä salaatti 3 litran lasitölkkiin, sulje ja laita jääkaappiin. Se säilyy noin kaksi viikkoa. Nauti vähin erin. Ennen käyttöä valuta marinadi aineksiin kääntämällä purkki ylösalaisin. Täydennä esim. appelsiinilla tai pähkinöillä.

Lanttu alkaa löytää ihmisten sydämiin ihan uusin tavoin.

#