maanantai 14.6.2021 | 04:53
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kokoontumisrajoituksista luovutaan Pohjois-Pohjanmaalla tiistaina – Myös maskisuositusta viilataan Pohjois-Pohjanmaalla

Vili Ruuska
Ti 1.6.2021 klo 17:19

Yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin määrätyt kokoontumisrajoitukset lopetetaan Pohjois-Pohjanmaalla tiistaista 1.6. lähtien. Aluehallintovirasto päätti asiasta tiistaina.

Tähän saakka tapahtumien järjestäjät ovat olleet velvoitettuja huolehtimaan, että yleisötilaisuuksien osallistujat pystyvät pitämään toisiinsa yli kahden metrin turvavälin. Nyt velvoite turvavälien tarkasta metrimäärästä poistuu. Sen sijaan tilaisuudet tulisi järjestää siten, että osallistujat voivat pitää toisiinsa etäisyyttä ja ettei ruuhkia esimerkiksi jonotustilanteissa pääsisi syntymään.

Pohjois-Pohjanmaan epidemiatilannetta tarkastellut alueellinen koronakoordinaatioryhmä totesi tiistaina, että Pohjois-Pohjanmaa on edelleen epidemian perustasolla. Tartuntojen määrä on säilynyt alueella maltillisena, ilmaantuvuus on alhainen ja tartuntaketjut ovat hallinnassa.

– Purkutoimenpiteitä suunnitellessa huomioidaan sekä epidemian alueellinen tilanne että valtakunnallinen ohjaus. Monet rajoitukset lähtevät liikkeelle niiden välttämättömyydestä – kun välttämättömyyden peruste poistuu, myös rajoituksia puretaan. Yhä on kuitenkin tärkeää noudattaa yleisiä turvallisuusohjeita ja voimassa olevia suosituksia, koordinaatioryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Juha Korpelainen muistuttaa tiedotteessa.

Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi muutoksesta maskien käyttöä koskevaan suositukseen. Uuden linjauksen mukaan maskien käyttöä suositellaan edelleen kaikille yli 12-vuotiaille esimerkiksi joukkoliikenteessä, yleisissä tiloissa ja työpaikoilla. Sen sijaan koululaisten maskisuosituksesta peruskoulussa ja toisella asteella luovutaan.

Lisäksi ryhmä keskusteli etätyötä ja etäkokouksia koskevista suosituksista. Näiltä osin suositukset säilyvät toistaiseksi ennallaan, mutta niihin otetaan kantaa lähiviikkojen aikana.

#

Kommentoi 3 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.