torstai 27.1.2022 | 20:23
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Laaja etätyösuositus voimaan ja maskisuositukseen tiukennuksia Pohjois-Pohjanmaalla

Anne Mattila
Ti 30.11.2021 klo 16:56

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä totesi tiedotteessaan tiistaina, että koronatilanne kuormittaa huolestuttavasti sekä erikoissairaanhoitoa että perusterveydenhuoltoa, minkä vuoksi alueelle on välttämätöntä asettaa uusia rajoituksia ja suosituksia.

Tartuntoja todetaan paljon, eikä niiden kaikkien lähteitä saada tartunnanjäljityksen ruuhkautumisen vuoksi luotettavasti selvitettyä. Myös sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä kasvaa.

Tiistaina Oulun yliopistollisessa sairaalassa oli hoidossa 25 koronapotilasta, joista tehohoidossa kymmenen. Perusterveydenhuollon vuodeosastoilla koronapotilaita oli tiistaina 16.

Maakunnassa astuu voimaan laaja etätyö- ja etäkokoussuositus, jonka mukaan etätyötä suositellaan kaikissa sellaisissa tehtävissä, joissa se on mahdollista.

Maskisuosituksiin linjattiin tiukennuksia. Jo aikaisemmin voimassa olevien maskisuositusten lisäksi maskin käyttöä suositellaan nyt myös peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa työntekijöille sekä kuudennen ja sitä ylempien luokka-asteiden oppilaille. Lisäksi maskien käyttöä suositellaan laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä henkilökunnalle, potilaille ja vierailijoille.

Koordinaatioryhmä esittää Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle, että se asettaisi alueelle lisärajoituksia epidemian hillitsemiseksi. Lisäksi ryhmä suosittelee, että yksityistilaisuuksia tulisi järjestää nyt mahdollisimman pienimuotoisesti.

Koordinaatioryhmä toteaa, että antigeeni-kotitestit ovat hyvä lisä terveydenhuollossa tehtävien testien rinnalle. Kotitestit soveltuvat niille henkilöille, joilla on hengitysinfektion oireita, kuten kuumetta, nuhaa tai yskää. Jos kotitestistä saa positiivisen testituloksen, tulee se vahvistaa terveydenhuollossa tehtävällä koronatestillä.

Huomiota tulee kiinnittää myös siihen, että käyttää nimenomaan antigeenitestiä. Toinen markkinoilta löytyvä vaihtoehto, koronan vasta-ainetesti, ei kerro testattavan tämänhetkisestä tilanteesta, vaan siitä, onko henkilö joskus sairastanut koronaviruksen aiheuttaman taudin.

#