Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Onko sosiaalinen media ja siellä levitettävät kuvat hyvä vai huono asia historian tallentamisen kannalta? Kysymykseen vastaa hanketyöntekijä Hanna Järviluoma, joka kartoittaa mahdollisuutta saada Kala- ja Pyhäjokilaaksojen vanhat valokuvat esille.

– Se onkin suuri haaste tulevaisuudessa, jos ei ole valokuvia tulevilta vuosikymmeniltä.

Moite kohdistuu siihen, että valokuvat pakkaavat nykyisin jäämään vain sosiaalisessa mediassa julkaistaviksi. Mutta eipä vainen, että somessa olisi vain pahaa:

– On some hyväkin: siellä esitetään kuvia ja pyydetään niistä tunnistetietoja.

Tärkeitä tietoja, missä ja milloin kuvattu, ketä kuvassa, mikä tilaisuus.

Risto Puolimatka

Arkistoijalle tunnistetieto on kaikki kaikessa. Aivan pelkkä valokuva on pahimmillaan siinä mielessä arvoton. Miettikääpä vaikka perhealbumin kuvia lasten nimenannosta:

– Tunnistaminen on ongelma, kun kuvissa voi olla samanlainen kastemekko joka lapsella.

Hankkeen nimenä on Jokilaaksojen kuvat. Mitä valokuvakokoelmia jokilaaksoissamme on? Onko valokuvia digitoitu? Tiedetäänkö ketä kuvissa on, missä ja milloin ne on otettu? Onko valokuvat asiasanoitettu? Mikä on jokilaaksojen valokuvakokoelmien tie valtakunnalliseen tavoitettavuuteen?

Siinä on joukko kysymyksiä, joihin hankkeessa haetaan vastauksia. Kotiseutuyhdistyksillä, kunnilla, yhdistyksillä, kotiseutuarkistoilla, yrityksillä ja monilla muillakin tiedetään olevan toinen toistaan laajempia kokoelmia. Jonkin verran aineistoja on digitoitukin.

Onko joitakin erityisiä, nimettyjä tahoja, joilta kuvia halutaan?

– En oikein tiedä, kenellä voisi olla. Juuri se hankkeen tarkoitus onkin, Järviluoma vastaa.

Siis selvittää, kenellä arkistoitavia kuvakokoelmia voisi olla. Esimerkiksi kotiseutuyhdistys Nivala-Seuran arkistoissa on kaivosyhtiö Outokummun kuvakokoelmia. Hyvänä esimerkkinä Järviluoma mainitsee Oulaisten kotiseutuyhdistyksen, jolla on yllättävän hienoja Revon Sähkön kuvia.

Yksi Nivala-Seuran arkiston aarteita ovat Taanilan vanhat kuvat. Niitä ovat ottaneet sekä isä Martti Taanila että tytär Kaisa Paularanta, joiden valokuvaamo oli Nivalassa vuosikymmenet. Yhdistyksistä kuvia on toimittanut arkistoon muun muassa Nivalan Nuorisoseura.

Arkistoitavista valokuvista on yksi suorastaan ylitse muiden: mustavalkoiset valokuvat pahvilehtisessä albumissa ja mukana tietoja, keitä ja mitä kuvissa on, missä otettu ja milloin.

– Mutta auta armias, jos valokuvat pannaan muovitaskuihin, Järviluoma parahtaa.

Albumi parasta A-luokkaa: pahvilehdet, kuvat paikallaan ja kokonaisuutena.

Risto Puolimatka

Ja myös neuvoo: albumeita ei tule hajottaa. Ne on parasta pitää kokonaisina kuvineen, sivuineen ja kansineen – ja tietoineen.

Neljän kuukauden esiselvityksellä on kolme tavoitetta. Ensimmäinen tavoite on kartoittaa alueen valokuvakokoelmat ja niiden laajuus ja käytettävyys kunnittain. Tätä vaihetta varten on meneillään kysely, joka on toimitettu alueen toimijoille.

Paitsi että hankkeessa etsitään hyviä valokuvia ja tietoja, hankkeessa pyritään selvittämään, minkälainen arkistonhallintaohjelma olisi paras mahdollinen. Arkistonhallintajärjestelmään pitäisi voida tallentaa ja digitoida valokuvien lisäksi muutakin kulttuuriperintöä kuten esineitä, asiakirjoja ja äänitteitä.

Esimerkiksi kotiseutuyhdistys Nivala-Seuralla on kuvat pääosin luetteloitu ja digitoitukin. Siellä ongelma on se, että puuttuu arkistointiohjelma, jolla kuvia olisi helppo etsiä.

Jokilaaksojen kuvat -hanketta hallinnoi Kalajokilaakson Kotiseutuliitto kumppaninaan Pyhäjokialueen Kotiseutuliitto. Rahoitus tulee maaseuturahastolta Rieska-Leaderin ja Keskipiste-Leaderin kautta. Hanketyöntekijä Hanna Järviluoma lupaa antaa lisätietoja puhelimessa 044 7439 212.

Hankkeen tässä vaiheessa toivotaan tietoja kuvista etenkin yrityksiltä, yhdistyksiltä ja julkisyhteisöiltä, miksei myös suvuilta ja yksityisiltä ihmisiltä.